VIPU pohtii VIRVEn puheryhmiä
21.06.2010, 15:35
Hätäkeskusuudistus muuttaa myös VIRVEn toimintamalleja. Kun hätäkeskusalueet kasvavat, puheryhmiä joudutaan miettimään uudelleen ja arvioimaan, mitä ja miten niitä käytetään. Muutokset koskevat niin toimintatapoja kuin tekniikkaa.
Hätäkeskusuudistuksen yhtenä tavoitteena on se, että ruuhkatilanteissa toinen hätäkeskus pystyisi paremmin tukemaan toista hätäkeskusta esimerkiksi hoitamalla osan toisen hätäkeskuksen hätäilmoituksista ja tehtävien välittämisistä.
Tämä edellyttää nykyistä yhteneväisemmät toimintamallit koko valtakunnassa. Sisäasiainministeriö asetti alkuvuodesta VIPU-työryhmän, joka tutkii hätäkeskusten ja viranomaisten välisen viestiliikenteen ja VIRVE-puheryhmäkäytäntöjen kehittämistä. Työryhmän työskentelyssä on mukana mm. VIRVE-pääkäyttäjiä.
– VIRVEn mukauttaminen hätäkeskusuudistukseen tarkoittaa, että ensin suunnitellaan
yhteneväiset toimintamallit, ja sen jälkeen luodaan ohjeistukset, toteutetaan ne teknisesti sekä koulutetaan ja harjoitellaan, toteaa Erillisverkkojen palvelupäällikkö Harri Virtanen, joka on mukana VIPU-työryhmässä.
