STUKin valvontaverkko valvoo koko ajan
09.09.2009, 13:15
Säteilyturvakeskuksen ulkoisen säteilyn valvontaverkko kerää tietoa ulkoisesta säteilystä koko ajan. Verkkoon kuuluu 254 STUKin mittausasemaa eri puolella Suomea. Lisäksi tietoa saadaan ydinvoimaloiden omilta 27 mittausasemalta läheltä laitoksia.
– STUKIN HAVAINNOINTIJÄRJESTELMÄLLÄ on kaksi keskeistä tehtävää. Se hälyttää, kun ulkoisen säteilyn annosnopeus ylittää ennalta asetetun raja-arvon. Toinen päätehtävä on muodostaa reaaliaikainen säteilytilannekuva, jonka avulla pystytään seuraamaan säteilytilanteen kehittymistä, kertoo laboratorionjohtaja Kaj Vesterbacka STUKin ympäristövalvonta ja valmius -yksiköstä.
Valvontaverkon luotettavuus on yhtä hyvä kuin sen tiedonsiirron luotettavuus. Mittausasemien tietoliikenne on toteutettu VIRVE-verkon IP-pakettidatapalveluna ja varana käytetään tekstiviestejä (SDS).
– Tiedonsiirron nopeus on ollut riittävä ja luotettavuus hyvä. Paikalliset anturit mittaavat säteilyä minuutin välein, ja mittaustulokset siirretään kymmenen minuutin keskiarvoina siihen hätäkeskukseen, jonka alueella asema sijaitsee, ja samalla valtakunnalliseen STUKin keskusjärjestelmään, kertoo Vesterbacka.
Valvontaverkon antama säteilytilannekuva on lähes reaaliaikainen paitsi STUKissa myös hätäkeskuksissa.
– STUKin päivystäjä saa varoituksen, jos yhden minuutin mittaustulos ylittää ennalta määritetyn säteilyn raja-arvon. Järjestelmä erottaa lyhytkestoiset vikahälytykset aidoista hälytyksistä. Myös tietojen puuttuminen paljastaa, jos järjestelmässä on vikaa, kertoo Vesterbacka.
Pelastuslaitoksilla mittauspartioita
Jos mittaustietoa halutaan alueellisesti tarkemmin, paikalle lähetetään mittauspartio. Pelastuslaitosten mittauspartiot ovat saaneet peruskoulutuksen säteilyn mittaamista varten Pelastusopistolla.
– Manuaalimittaustulokset ovat hyvin tärkeitä, kun halutaan kartoittaa jokin alue tarkasti. Kiinteitä mittauspisteitä on melko harvakseltaan, ja vaikka STUKillakin on mittauspartioita, niiden määrä on rajallinen, sanoo Vesterbacka.
Mittauspartio lähettää mittaustiedot VIRVE-puhelimella tekstiviestinä, jossa on mittauspisteen paikka, annosnopeus sekä säätietoa. Aiemmin tulokset kerättiin ensin johtokeskukseen ja sieltä ne faksattiin STUKiin. Siihen verrattuna nyt mittaustieto saadaan lähes reaaliajassa ja suoraan kartalle säteilytilannekuvan esitysjärjestelmään.
– Seuraava vaihe on se, että VIRVE-puhelimen GPS:stä tulee viestiin automaattisesti myös koordinaatit, jolloin riittää lähettää pelkkä mittaustieto, sanoo Vesterbacka.
Teksti: Tiina Jäppinen / VIRVE-uutiset 3/09
